Puheenvuoro

Korona-arki tuo mukanaan sekä haasteita että mahdollisuuksia

Olemme työskennelleet Attidolla nyt neljä viikkoa pääsääntöisesti etäkonttoreilla – kuka keittiön pöydän äärellä, kuka sohvannurkassa, kuka lattialla maaten. Luovuus on melkein pakotettu kukkimaan hyvää työasentoa etsiessä ja keinot on moninaiset kun mietitään missä sen asiakaskohtaamisen voisi suorittaa ilman, että lasten kiljaisut tai puolison karjaisut kiirisivät lankoja pitkin.

Olemme silti kaikki samassa tilanteessa, kaikki hieman eri taustoista lähtöisin. Sen lisäksi että Ikean sähköpöydät menevät kuin kuumille kiville ja luovimmat seisoma-asennot suoritetaan iskemällä läppäri saunan lauteille, olemme myös siinä tilanteessa missä johdamme itse omaa työtämme. Monelta herään aamulla? Miten jaksotan työpäiväni? Miten priorisoin työtehtäväni?

Internet tarjoaa pilvin pimein eri ohjeita, koska korona ei mullistanut ainoastaan sen yhden yksittäisen ihmisen elämää, vaan koko maailma on yhtäkkiä saman tuntemattoman edessä. Mikä luo myös yhtä isoa yhteisöllisyyden tunnetta. Hei, onneksi en ole tässä yksin! Kollega ymmärtää, esimies kuuntelee.

On myös ymmärretty antaa itselleen vähän armoa, laskea vähän sitä rimaa. Välillä saa vähän harmittaa, välillä saa vähän ilahduttaa. Oli se sitten sitä, että saa ihan luvan kanssa röhnöttää siellä sohvannurkassa, ne samat verkkarit jalassa, läppäri sylissä, tukka kampaamatta ja parta ajamatta. Ei tarvitse istua ruuhkassa, auringosta ehtii nauttia vaikka lounastauon ajan. Silti välillä on vähän yksinäistä. On ikävä työkaveria, lounasravintolan kassajonoa tai vaikka sitä ruuhkavuosien aiheuttamaa pientä stressinpoikasta.

Business as usual – myös etänä

Olemme luonnollisesti Attidollakin siirtyneet etätyövälineiden varaan. Etätyö itsessään on meille hyvin tuttua mutta harva meistä on silti aiemmin ihan koko työviikkoa (tai nyt jo useita) tehnyt kotikonttorilta käsin. Positiivista on ollut se, että palaverit ovat järjestäen kaikki lyhentyneet ja tekemisen tehokkuus puolestaan kasvanut, kun kaikki ylimääräinen hälinä eri muodoissaan on jäänyt pois.

Luovia ratkaisuja on keksitty omille kodin etätyöpisteille ja kullankalliit vinkit ovat kiirineet kollegoiden korviin. Teamsissa jaetaan onnistumiset, pienet huumorinkukkaset ja muistetaan kiittää. Tiimeissä pykätään pystyyn etäkahvitaukoja ja mitä kuuluu-palavereita. Taukojumppaohjelma Cuckoo on saavuttanut suosion ja mukaan on innostettu ne lapset ja puolisotkin. Fiilispuntariin saa jakaa ilot ja murheet ja sanonta ”ovi on aina auki” pätee myös etätyöskentelyssä – ketään ei jätetä yksin.

Kaikesta viisastuneena, ehkä tässä ne meidänkin pienet vinkit arjessa ja työssä jaksamiseen:

Kaikkeen tottuu, ennen pitkää. Eikä poikkeustilanne kestä loputtomiin. Ja tällä välin on ihan hauska miettiä ketä työkaveria sitä ensimmäiseksi halaa ja mitä sieltä lounasravintolan linjastosta lautaselleen valitsee. Sitten kun tämä kaikki on ohi ja pääsemme taas palaamaan normaaliin arkeemme.

Pidetään jatkossakin hyvää huolta itsestämme – ja toisistamme


Asiakkaitamme

Kumppanimme