Puheenvuoro

Paljon puhetta prosesseista – Prosessipäivät 2019

Prosessipäivät 2019 kokosi Helsingin Messukeskukseen nelisensataa palvelu- ja prosessijohtamisen ammattilaista. Seitsemättä kertaa järjestetyillä Prosessipäivillä teemana olivat tällä kertaa integroidut ekosysteemit ja aiheita löytyi laidasta laitaan ITIL4:sta lohkoketjuteknologioihin ja CMDB:stä kokonaisketteryyteen.

Puhujia oli tullut paikalle niin Suomen vanhimmista yhtiöistä mm. Fiskarsilta, Valmetilta ja Metsä Groupilta kuin hieman uudemmistakin tulokkaista, kuten Sofokus, Digitalist ja Taival. Mukaan mahtui myös useita keynote-puhujia ulkomailta, kuten tanskalainen Soren Riis-Vestergaard (BusinessNow), Jonathon Wright (TEDx speaker), Philip Hearsum (ITIL4-spesialisti) sekä Mats Lewan (futuristi, journalisti ja menestyskirjailija). Mielenkiintoisen puheenvuoron yritysten arvonluonnista ja innovoinnista verkostoissa piti Mikko Eerola. Hän on yksi ensimmäisen suomenkielisen lohkoketjuteknologioiden hyödyntämisestä kertovan perusteoksen kirjoittajista.

Päivien aikana kuulimme, kuinka eri toimijat painivat resursointihaasteiden kanssa, miten ITSM-järjestelmät on integroitu, kuinka SMO/SIAM-tiimit toimivat, miten kertoa ymmärrettävästi IT Service Managementistä eri kohdeyleisöille, miten saadaan ITSM-tikettimäärät jopa puolitettua ja mitä ketterä palvelunhallinta todellisuudessa tarkoittaa.

Jokaisella esiintyjällä oli arvokasta jaettavaa meidän muiden, samankaltaisten asioiden ja haasteiden parissa painiskelevien toimijoiden kanssa. Ja vaikka kaikkiin ongelmiin ei olekaan löytynyt yhtä selkeää ratkaisumallia, oli hyvä kuulla ja vertailla, mitä prosesseja muilla on hiottu vuosien varrella kuntoon ja mikä on toiminut, mikä ehkä ei. Monissa esityksissä toistuivat samat organisaatioiden kipupisteet: kustannustehottomuus, läpinäkyvyyden puuttuminen, kontrollin sekä oikeanlaisen raportoinnin tarve, käyttöpohjaisen laskutusmallin haasteet ansaintalogiikalle, prosessien/toimintamallien omistajuuden puute sekä palvelutapahtumien automatisoinnin ja vakioinnin tarve. Yksi lause kiteyttää haasteellisuuden erinomaisesti: ”One size fits nobody” – eli toimintamallit ja prosessit täytyy aina sopeuttaa yritys- ja tapauskohtaisesti.

Näistä päivistä riittää mietittävää vielä pitkäksi aikaa eteenpäin meidänkin organisaatioon.

Paikalla Prosessipäivillä olivat Attidolta Laura Hlavaty-Lehtinen (Service Manager) ja Mia Kempas (SMO Lead).


Asiakkaitamme

Kumppanimme