loka 27, 2020
Puheenvuoro

Attido Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu

Attido Oy:n hallitus ja toimitusjohtaja Mikko Jääskeläinen ovat sopineet, että Jääskeläinen jättää tehtävänsä. Jääskeläinen on yksi Attido Oy:n perustajista ja toiminut yrityksen toimitusjohtajana vuoden 2019 alusta lähtien.

Attido Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi hallitus on nimittänyt Henrik Reimsin. Reimsillä on pitkä ja monipuolinen kokemus IT alan projektinjohdon, konsultoinnin, myynnin sekä liiketoimintajohdon tehtävistä. Reims siirtyy Attidolle TietoEVRY:n palveluksesta ja aloittaa Attido Oy:n toimitusjohtajana 16.11.2020.

Attido Oy:n uusi toimitusjohtaja Henrik Reims
Attido Oy:n uusi toimitusjohtaja Henrik Reims
Kuva: Poppis Suomela

– Haluan kiittää hallituksen puolesta Mikkoa hänen merkittävästä panostuksestaan yrityksemme hyväksi. Odotamme näkevämme häntä jatkossakin aktiivisen osakkeenomistajan roolissa, hallituksen puheenjohtaja Tapani Varjas sanoo.

Attido jatkaa yrityksen liiketoiminnan kehitystä suunnitelmien mukaisesti, tavoitteena yrityksen asiakasliiketoiminnan vahvistaminen ja kasvattaminen edelleen.

– Yrityksellä, jolla on pitkäaikaiset, tyytyväiset asiakkaat, henkilöstön vahva osaaminen sekä hyvä työympäristö, on tärkeimmät kasvun ja kehittymisen edellytykset kunnossa. Attidon pitkät, aktiiviset asiakassuhteet, hyvä asiakastyytyväisyys sekä menestyminen Great Place to Work kisassa luovat meille erittäin hyvän pohjan, jonka päälle rakentaa, Attido Oy:n tuleva toimitusjohtaja Henrik Reims kommentoi.

– Kiitän hallitusta luottamuksesta ja odotan innolla, että pääsen yhdessä kaikkien attidolaisten kanssa tekemään Attidosta vielä nykyistäkin parempaa. Uskon vahvasti, että yhdistämällä osaamisemme, pystymme viemään Attidon tarinan seuraavalle tasolle, Reims jatkaa.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Tapani Varjas, tapani.varjas@juuripartners.fi, +358 40 555 5758


Asiakkaitamme

Kumppanimme