helmi 8, 2019
Puheenvuoro

Attido on yksi Suomen parhaista työpaikoista

Attido kuuluu Great Place to Workin tutkimuksen mukaan Suomen parhaimmistoon. Tutkimukseen kuului viime vuonna noin 150 organisaatiota, joissa työskentelee yhteensä noin 45 000 työntekijää. Attido pääsi 50:n parhaimmat pisteet saaneen organisaation joukkoon Suomen parhaat työpaikat 2019 -listalle.

It-palveluyritys Attido on 50 parhaan yrityksen joukossa sijalla 27. Suomen parhaat työpaikat 2019 -listalla kategoriassa keskisuuret organisaatiot. Great Place to Workin tutkimuksen perusteella koottu listaus julkistettiin torstaina 7.2.2019 pidettävässä gaalassa Konepaja Brunossa Helsingissä.

Great Place to Workin mukaan hyvä työpaikka on sellainen, jossa työntekijät luottavat organisaationsa johtoon, ovat ylpeitä siitä, mitä tekevät ja nauttivat työkavereidensa kanssa työskentelystä.

”Koen, että määritelmä osuu Attidoon mainiosti. Mielestäni meillä on ainutlaatuinen ilmapiiri ja se on meidän ihmisten ansiota. Meillä on myös hyvät mahdollisuudet kehittää omaa osaamista ja urapolkua haluttuun suuntaan. Lisäksi meillä pääsee aidosti vaikuttamaan yrityksen yhteisiin asioihin”, Attidon henkilöstöstä ja kulttuurin kehittämisestä vastaava Kaisa Hyvärinen sanoo.

“Attidon nimi (Attitude + Do) kuvastaa hyvin sitä matkaa, jonka yritys on tehnyt kehityspolullaan kohti Suomen parhaimpien työpaikkojen joukkoa. ”

Attidon johtoryhmässä päätettiin osallistua Great Place to Workin tutkimukseen ensimmäisen kerran vuonna 2016. Tavoitteena oli kehittää Attidosta aidosti parempi työpaikka, ja Great Place to Work tarjosi esimerkiksi luottamuksen mittaamiseen ja kehittämiseen hyvät työkalut.

”Olemme tehneet näiden vuosien aikana paljon sisäistä kehitystyötä. Johtamiskäytäntöjä on muutettu ja olemme panostaneet erityisesti avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Esimerkiksi johtoryhmän muistiot ovat avoimia: halutessaan kuka tahansa attidolainen voi käydä lukemassa, missä mennään”, Hyvärinen kertoo.

Työ palkittiin marraskuussa 2018, kun Attido saavutti Great Place to Work® -sertifioinnin ensimmäistä kertaa ja listautui samalla Suomen työpaikkojen parhaimmistoon.

”Jatkamme kehitystyötä edelleen. Vaalimme vahvuuksiamme, mutta haluamme tunnistaa kehityskohteet ja kehittää organisaatiota aktiivisesti koko ajan. Tänä vuonna panostamme esimerkiksi koulutuksiin ja sertifiointeihin”, Hyvärinen kertoo tulevaisuudensuunnitelmista.

“Attidon nimi (Attitude + Do) kuvastaa hyvin sitä matkaa, jonka yritys on tehnyt kehityspolullaan kohti Suomen parhaimpien työpaikkojen joukkoa. Matka ei ole aina ollut helppo, mutta kehitystyötä hyvän työpaikan rakentamisessa on silti jatkettu systemaattisesti. Onnittelen kaikkia attidolaisia upeasta saavutuksesta koko Great Place to Workin puolesta!” Sonja Hilvo Great Place to Workilta sanoo.

Great Place to Work® on koonnut listan Suomen parhaista työpaikoista jo 17 vuoden ajan. Tutkimuksemme perustuu yli 30 vuoden tutkimustyöhön hyvän työpaikan keskeisistä elementeistä. Tuloksia laskettaessa työntekijöiden Trust Index © -henkilöstökyselyn painoarvo on kaksi kolmasosaa ja yrityksen johtamiskäytänteitä ja toimintatapoja selvittävän Culture Audit © -kyselyn yksi kolmasosa kokonaispisteistä. Lue lisää: www.greatplacetowork.fi


Asiakkaitamme

Kumppanimme