loka 23, 2018
Puheenvuoro

YAP ja Attido ovat sopineet liiketoimintakaupasta: synergiaetua ydinosaamiseen fokusoitumisella sekä lisäarvoa asiakkaille

YAP Solutions Oy ja Attido Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla YAP ostaa Attidon aSuite-liiketoiminnan. Kaupassa Attidon aSuite-liiketoiminnan henkilöstö, asiakassopimukset ja aSuite-ohjelmisto siirtyvät 1.11.2018 alkaen YAP:lle.

YAP tuottaa edunvalvontaan ja työttömyysturvaan erikoistuneita palveluita ja toteuttaa tällä liiketoimintakaupalla strategiaansa ammattiliitto- ja työttömyyskassa liiketoiminnoissa.

”Tämän liiketoimintakaupan myötä otamme merkittävän loikan kohti visiotamme toimialan uudistajana. Olemme innoissamme vahvistuneesta osaamiskeskittymästämme, jonka kautta pystymme entistä paremmin palvelemaan kaikkia asiakkaitamme”, YAP:n toimitusjohtaja Heikki Kärki kommentoi yrityskauppaa.

YAP Solutions on vuonna 1978 perustettu palvelulähtöinen IT-talo, jonka henkilöstö koostuu liiketoimintakaupan myötä yhteensä 70 toimiala- ja ohjelmistokehityksen osaajasta. YAP toteuttaa samalla brändiuudistuksen: uusi nimi on marraskuusta 2018 alkaen Futunio ja yritys saa myös uuden visuaalisen ilmeen.

Attido keskittyy strategiansa mukaisesti jatkossa ERP- ja analytiikka-palveluliiketoimintojen kehittämiseen sekä Aico-liiketoiminnan kansainvälistämiseen.

Liiketoimintakaupasta syntyy molemmille osapuolille selvää synergiaetua, koska jatkossa molemmat voivat keskittyä tehokkaammin omaan ydinosaamiseensa.

Lisätietoa liiketoimintakaupasta antavat:

YAP Solutions Oy, toimitusjohtaja Heikki Kärki (heikki.karki@yap.fi, 050 574 8830)

Attido Oy, toimitusjohtaja Marko Voutilainen (marko.voutilainen@attido.com, 040 843 3290)


Asiakkaitamme

Kumppanimme