Finug ennen ja nyt – mikä on muuttunut?

10.10.2017

Aloittaessani opiskelun ohessa SAP hommissa 2000-luvun puolivälin jälkeen, muistan olleeni vähän kateellinen kollegoille, jotka pääsivät osallistumaan SAP Finugin syysseminaariin. Aina seminaarin jälkeen käytäväkeskusteluissa puhuttiin siitä, millaiset tarjoilut olivat olleet ja kuinka monta lasia kukakin oli ehtinyt juomaan viiniä ja mihin oltiin menty jatkoille. Se mikä jäi opiskelijan silmiltä huomaamatta, oli jokavuotinen ajatustavan kehittyminen.

Jokaisen syyskokouksen jälkeen puhuttiin luonnollisesti myös uusista teknologioista ja toimintamalleista. Kuka vielä muistaa kun SAP julkaisi ECC 6.0:n ja miten siihen piti siirtyä kiireen vilkkaa? Lopulta siitäkin jauhettiin aika monta syysseminaaria aivan samalla tavalla kuin S/4 Hanakin on ollut nyt pitkään pinnalla.

Omasta mielestäni SAP Finugin suurinta antia ovat kahden kesken ja pienissä ryhmissä käydyt keskustelut siitä, mihin suuntaan kenenkin SAP-laiva on purjehtimassa. SAP linkittyy hyvin vahvasti yritysten kokonaisratkaisuihin ja hyödyntämällä eri SAP:n osa-alueita saavutetaan paljon etuja. Ja kun näitä osa-alueita vielä automatisoidaan, saadaan sekä hyödynnettyä edut että säästettyä kustannuksissa.

Kauden katkon pituus on yleinen puheenaihe, kun kaksi SAP FICO-osaajaa kohtaavat. Kuukausikatko on yleensä aina lyhyempi kuin kvartaalikatko vuosikatkosta puhumattakaan. Silti kuukauden katkoon kuluva työaika tuntuu yleensä liian pitkältä ja sinä aikana ei juurikaan tapahdu mitään muuta. Katkon työvaiheissa on yleensä valtavasti automatisoitavia asioita. Lisäksi monet asiat voidaan ohittaa vähäpätöisinä. Voidaan pohtia kannattaako esim. täsmäytyksiä tehdä, mikäli tilin selvitettävien kirjausten summa on alle 500€ tilin kokonaissumman ollessa useamman miljoonan vai kannattaisiko nämä summat selittää vasta kvartaalikatkossa?

Pelkän SAP:n toiminnan automatisoinnin lisäksi on huomioitava myös muut systeemit ja niiden väliset integraatiot. Yksi omista vahvuuksistamme on kyvykkyytemme toimia useamman taustajärjestelmän kanssa ja automatisoida niiden väliset integraatiot. Esimerkkinä voisin mainita vaikkapa intercompany kirjauksen SAP:ssa ja Oraclen eBS:ssä olevien yhtiöiden välillä.

Tervetuloa käymään Attidon osastolla SAP Finug ry:n 20-vuotis juhlaseminaarissa 24.10.2017 Finlandia-talolla. Mikäli taloushallinnon ja kauden katkon automatisointi ei sykähdytä, niin poikkea kuitenkin keskustelemaan siitä, minkälaisia automatisointiajatuksia omalla SAP-alueellasi on. Parhaat ideat syntyvät, kun eri alojen näkökulmat kohtaavat.

Sampo Laakkonen

Senior Consultant & Team Lead

Tilaa uutiskirje

Saat tietää ensimmäisenä alamme kuumimmat uutiset. Lähetämme tyypillisesti uutiskirjeen neljästi vuodessa.

Kanavat

Löydät meidät myös seuraavista kanavista: