syys 6, 2018
Puheenvuoro

Attido jakautuu: Aico ja Attido aloittavat tammikuussa 2019

Nykyinen Attido Oy jakautuu 1. tammikuuta 2019 kahdeksi erilliseksi ja itsenäiseksi yhtiöksi, Attido Oy:ksi ja Aico Group Oy:ksi.

Jakautumisen taustalla ovat erilaiset liiketoimintatavoitteet: liiketoiminta-alustoihin keskittyvä Attido suuntautuu vahvasti kotimaan markkinaan, kun taas talouden automaatiota kehittävän Aicon tavoitteena on kasvaa kansainväliseksi ohjelmistoyhtiöksi. Itsenäisinä yhtiöinä kummankin on helpompi keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa.

”Liiketoimintojen eriyttämistä on mietitty jo pitkään, ja nyt on koittanut oikea hetki. Olemme tehneet suuria investointeja tuotekehitykseen, ja nyt Aico on riittävän vahva pärjätäkseen omillaan”, Aicon vetäjäksi ryhtyvä Marko Voutilainen sanoo.

”Sekä Aicon että Attidon palvelut pysyvät ennallaan – ja ovat tulevaisuudessa vielä parempia. Suurin asiakkaille vuodenvaihteessa näkyvä muutos on lähinnä se, että laskujen lähettäjillä on uudet Y-tunnukset. Myös kumppaniverkoston kanssa yhteistyö jatkuu entiseen tapaan”, Attidon toimitusjohtajaksi nouseva Mikko Jääskeläinen toteaa.

Attidon aSuite-liiketoiminta puolestaan siirtyy YAP Solutions Oy:lle 1.11.2018 alkaen. Lue lisää liiketoimintakaupasta tästä.


Asiakkaitamme

Kumppanimme