Attitude + Do = Attido

Attido yrityksenä

Attido on vuonna 2001 perustettu toiminnanohjauksen ja tiedolla johtamisen ratkaisuihin keskittynyt IT-asiantuntijatalo.

Meillä työskentelee yli 90 tietojärjestelmien ja ohjelmistotekniikan asiantuntijaa Suomessa ja Latviassa. Meissä yhdistyvät kompaktin talon ketteryys sekä suuren talon osaaminen.

Panostamme asiakkaidemme kuuntelemiseen ja palvelemme paikallisesti. Asiakkaina meillä on niin isoja pörssiyhtiöitä, kasvuyrityksiä kuin julkisen sektorin toimijoita mutta yksi asia heitä kaikkia yhdistää. Muuttuvassa toimintaympäristössä ajan tasalla oleva tieto ja näkemys liiketoiminnan tilanteesta on elinehto.

Nukkuakseen yönsä hyvin asiakkaillemme on tärkeää pystyä luottamaan siihen, että järjestelmät toimivat ja palvelut pelaavat 24/7. Meille tämä tarkoittaa ketteryyttä ja kykyä reagoida nopeasti asiakkaan tarpeisiin.

Asiakaslupauksemme nojaa haluun tuoda markkinoiden parhaat ratkaisut ja osaajat asiakkaidemme avuksi. Teknologian ja asiantuntijuuden lisäksi Attidossa yhdistyy myös asenne ja tekemisen kulttuuri – toisin sanoen – teemme sen minkä lupaamme.

Attidon liikevaihto vuonna 2020 oli noin 9 miljoonaa. Attidon omistaa sen avainhenkilöt ja suomalainen pääomasijoitusrahasto Juuri Partners.

Missiomme

Jatkuva digitaalinen muutos – ilolla #digimuutosilolla

Jatkuva – digitaalinen muutos on monivaiheinen matka, joka jatkuu vuosia. Haluamme olla asiakkaidemme luotettava kumppani koko matkan ajan.

Digitaalinen muutos – digitaalinen muutos koostuu useammista askeleista, jotka vievät kohti digitalisoitua maailmaa. Tähän sisältyy siirtyminen on-prem-järjestelmistä pilveen tai SaaS/PaaS-järjestelmään, manuaalisesta työstä integroituihin digitaalisiin end-to-end -prosesseihin sekä ennakoiva analyysi ja tiedon älykäs hyödyntäminen kaikissa liiketoimintapäätöksissä.

Ilolla – Digitaalinen muutos on loistava mahdollisuus. Sen ei pitäisi ahdistaa ketään. Haluamme luoda kestävän työilmapiirin, jossa attidolaiset ja ihmiset, joiden kanssa työskentelemme, hymyilevät. Rakastamme sitä, mitä teemme, ja tuomme iloa ympärillemme.

Visiomme vuodelle 2024

Autamme asiakkaitamme luomaan arvoa toiminnassaan digitalisaation keinoin. Olemme pohjoismaisten asiakkaittemme ensisijainen suositus Oracle-teknologioihin perustuvissa ratkaisuissa. 

Nopea liikevaihdon kaksinkertaistuminen perustuu ensiluokkaisiin palveluihin, ylivertaiseen osaamiseen ja parhaiden teknologioiden valjastamiseen asiakkaan hyödyksi.

Olemme luoneet intohimoisia, alansa parhaita tiimejä, joissa ihmisten on hyvä kehittyä ja kasvaa vastuullisessa ympäristössä.

Attidon tarina

2021

Helmikuussa 2021 Attido vahvistaa Oracle osaamistaan  uudella myyntijohtajalla.

Huhtikuussa Attido nousee Great Place To Work® :in Suomen Parhaat työpaikat listalla keskisuurten yritysten sarjassa sijalle 15, parantaen sijoitusta viime vuodesta huikeat kymmenen pykälä!

Yritys on vahvalla kasvupolulla ja osaaminen vahvistuu entisestään elokuussa kun uusi COO aloittaa tehtävässään.

2020

Helmikuussa 2020 Attido valitaan jälleen yhdeksi Great Place to Work – tutkimuksen Suomen parhaista työpaikoista. Sijoitus nousee edellisestä vuodesta kaksi pykälää ja Attido on keskisuurten yritysten sarjassa sijalla 25.

Huhtikuussa 2020 Espoon kaupunki valitsee tietojärjestelmäkokonaisuuden toimittajaksi Attidon ja Oracle Finlandin muodostaman konsortion.

Syykuussa 2020 Attidosta tulee NetSuite Alliance Partner.

Lokakuussa 2020 kerrotaan, että toimitusjohtaja Mikko Jääskeläinen jättää tehtävänsä. Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetään 16.11.2020 lähtien Henrik Reims.

2019

Attido jakautuu kahtia: vuoden 2019 alussa aloittavat liiketoiminta-alustoihin keskittyvä Attido Oy ja talouden automaatioon keskittyvä Aico Group Oy.

Helmikuussa 2019 Attido Oy nousee Suomen parhaiden työpaikkojen -listalle.

Marraskuussa 2019 Attido Oy:lle luovutettiin Oracle Partner of the Year ERPM palkinto. Aiemmin samassa kuussa Attido Oy julistettiin yhdeksi Datalla Tampere kestäväksi – innovaatiokilpailun voittajista.

 

2018

Attido Oy:n ISO 9001-sertifikaatti päivitettiin 2015-versioon. Sertifikaatti kattaa IT-alan konsultointipalvelut, ohjelmistokehityspalvelut ja ylläpitopalveluiden toimituksen ja myynnin.

Attido solmii strategisen kumppanuuden globaalin Oracle-toimijan Evosysin kanssa.

YAP Solutions (Futunio) ostaa Attidon aSuite liiketoiminnan.

Marraskuussa Attido saavutti Great Place to Work® -sertifioinnin.

2017

Aico automaatio- ja robottiplatformin kansainvälinen lanseeraus. Modulaarinen Aico antaa yrityksille merkittäviä mahdollisuuksia prosessien tehostamiseen ja tekee ihmisten työstä entistä mielekkäämpää. Ensimmäisenä toteutusalueena talouden automaatio.

2016

Merkittävä sijoitus Attidoon kansainvälisen kasvun tueksi pääomasijoittaja Juuri Partnersilta. Tavoitteena kansainvälistyminen taloushallinnon automaatiotuotteilla. Pitkäjänteiseen kehittämiseen uskovat perustajajäsenet Marko ja Mikko jatkavat yrityksen johdossa ja omistajina.

2013

Järjestöille suunnatun aSuite toiminnanohjausjärjestelmän kehittäminen alkaa yhteistyössä OAJ:n kanssa.

2011

Huomasimme, että Nordic Solutions oli nimenä liian tavanomainen. Nimikaimoja löytyi ympäri pohjoismaita, eikä nimi kuvannut vahvuuksiamme. Vaihdoimme nimeksi Attido, joka kiteyttää meille vuosien aikana kehittyneen tekemisen meiningin.

Attido analytiikkaliiketoiminnan aktiivinen kegittäminen alkaa.

2009

Yritysosto Ravensoft Oy.

2008

Talouden automaation ensimmäinen ratkaisu kehitettiin asiakkaan tarpeeseen.

2005

Yritysosto QFS Q-Factor Software Oy.

2001

Nuoret Oraclella työskentelevät IT-asiantuntijat Mikko Jääskeläinen, Marko Voutilainen ja Pasi Matsi perustavat yrityksen nimellä Nordic Solutions Oy hoitamaan Oraclen ERP-asiakkaiden järjestelmäylläpitoa ja kehitystyötä. Ensimmäinen ja pitkäaikaisin asiakas on Fortum, jonka toimitalon kellarissa myös sijaitsivat yrityksen ensimmäiset tilat.

Ahkeraa koodaamista ja kasvua yhdessä asiakkaiden kanssa. Taloushallinnon järjestelmäkehitystä mm. Neste Oilin, Finnlinesin, Ylen ja Espoon kaupungin kanssa. Henkilöstöhallinnon järjestelmäkehitystä Puolustusvoimille.